maanantai 8. joulukuuta 2014

tunteiden pintaan nouseminen

Kävimme eilen Jaaakko Suoknuutin koulutuksessa Kaarinassa,  mutta palaan siihen tarkemmin videon muokkauksen jälkeen. Toinen asia minkä huomasin eilen, mitä ei ole ollut pitkään aikaan oli palautteen vastaanottaminen. Sekä hyvän, että huonon.

Minun on ollut ennen todella vaikea ottaa etenkin negatiivistä, mutta myös positiivistä palautetta. Ei niinkään se palaute, tiedän kyllä että jos en osaa, niin palautetta tulee. Mutta se tilanne. Olen ihminen joka herkistyy todella helposti, itken elokuvissa, kirjoissa, ilosta, surusta, onnistumisisesta ja joskus muuten vain. Se ei haittaa sattuuko edellä mainitut minulle vai jollekkin muulle saatan itkeä silti.

pitkään aikaan näin ei ole käynyt agilityn parissa, en tiedä sitten johtuiko kesällä tunteiden hallussa pito kouluttajan tavasta tuoda ne esille vai siitä että kyseessä oli nainen, vaikkakin alkutalvesta kun lähdettiin kyseisen kouluttajan oppiin en pystynyt täysin rento ja iloinen oma itseni olla. Uskon vaivan olevan isompi miesten kohdalla, koska agilityssa muutama mies kouluttaja kenen luona olen käynyt opeissa on saanut tämän ilmiön ilmi, niin kävi eilenkin. Näissä tilanteissa menen itse niin lukkoon, etenkin kun sitä sattuu nykyisin harvemmin. Delian kanssa tämä on vielä vaikeampaa, se kun lukee miun mielentilaa niin tarkasti ja sitä pitää innostaa ja olla itse niin iloinen palkatessa. Hyrrälle tuntui onneksi olevan ihan sama vaikka en pystynyt ääneen kehumaan sitä kunnolla ja kouluttajalle vastailemaan, miun tapa peitellä tunteiden purkautumista. Niin kauan kun en puhu paljoa, pystyn hallitsemaan kyyneleet.

Ennen tätä kertaa, tapahtui tämä kesällä rally-tokon sm-joukkuereeneissa tilanteessa kun itse en saanut koiraa toimimaan ja toiset kannustaa mutta itselle se tuntuu siinä tilanteessa painostamiselta, tekemään eritavalla ja tee näin ja näin.  Siloin ongelmaksi iski juurikin se että kyseessä oli Delia, koira joka ei pysty työskentelemään, jos miun mielentila on väärä.
Uskon että en koskaan pääse tästä eroon, koska se on osa minua ja miun persoonaa. Toivon vain että oppisin hallitsemaan tunteeni paremmin. Ja uskon että ajallaan oppii vastaanottamaan vieraammiltakin paremmin palautteen.


2 kommenttia:

  1. Vähän sama juttu. Kuulostaa aika tutulta. Minulle kova paikka kun joku (melkeimpä kuka vain) yrittää saada palkkaamaan koiraa "isommin" - äänekkäämin, vauhdikkaammin ja innostavammin. Se tulee minulta helposti kun treenaamme kahdestaan, mutta muiden ollessa ympärillä... tuttu epävarmuus palaa ja sitten ei pystykkään koiraakaan palkkaamaan niin innoissaan kun haluaisi. Usein kouluttaneet ihmiset näyttää "katso näin" ja se vain pahentaa kaikkea. Oloni muuttuu entistä kamalammaksi ja alkaa oikeasti itkettää kun muut saa koirani leikkimään innokkaasti. Nimim. Eräällä keväisellä leirillä itkuun pillahtanut. Olen kanssa tosi herkkis ja silmäni kostuvat usein kuin vain puhunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla ei pitkään aikaan ole tullut tuollaista mitä nyt, se ehkä pahensi vielä tilannetta nyt. Onneksi tuttujen seurassa pystyn ottamaan heiltä palautteen vastaan, mutta välillä iskee ahdistus. Onneksi se on vain osa itseään ja se tekee Jenny meistä meidät :)

      Poista