lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!



Toivottaa Jenna, Fifi & Delia

perjantai 23. joulukuuta 2011

kotikotona

Tulin koirien kanssa viettämään joulu tänne "maalle" Ylämyllylle perheeni luokse. Fifillehän tämä paikka on täysin tuttu ja tuli sillä tavalla sisäänkin taloon että jee nyt ollaa kotona, asenteella. Mutta Delia ei ekana iltana tiennyt miten olisi ollut, ei ollut oma koti, ovi eripaikassa (rivitalo, kuopiossa kerrostalo) ja ei ollut tuttuja ja turvallisia koloja nukkumista varten, mutta hyvin neiti on kotiutunut. Ollaanhan myö molmepien kanssa täällä oltu ennekin, mutta on siitä noin kuukausi kun viimeksi käytiin täällä.

Tänään tehtiin vajaan tunnin mittainen metsälenkki, aah niin ihanissa lumisissa maisemissa. Paikoittain näkyi maata mutta pääasiassa lumi peitti metsätiet. Oli ihanan rauhallista, ketään ei tullut vastaan, kuuluin vain lintujen ääniä vaimeasti :), asioita mistä tykkään täällä. Fifillä oli vain ongelmia puvun päällä pysymisen kanssa kuns itä ei ole vielä kavennettu, niin ensimmäisten painien jälkeen puku lähti pois päältä, minun kannettavakseni. Mutta kaikki meistä nauttivat ihanasta ja raikkaasta säästä, ja samalla se on  meidän kolmen yhteistä aikaa.

Huomenna onkin sitten tarkoitus mennä mummolaan illaksi, katsotaan mitä siitä tulee kun neljä koiraa siellä sitten. :)









Kuvat tän päiväiseltä lenkiltä

tiistai 20. joulukuuta 2011

pissatulehdus senkun jatkuu!

Käytiin tänään Delian kanssa tarkastuskäynnillä eläinlääkärissä, että onko pissatulehdus jo voitettu. Mutta ei niin ei, näytteessä näkyi edelleen verta ja toinen kymmenen päivän lääkekuuri päälle. Toivottavasti nyt menisi ohitse :). Ja pissiminen laantuisi, vaikka yöt ollaankin jo siistejä, ja pääasiassa päivät kun poissa ollaan. Kakka vahinkoja tulee, mutta pissi ei. Mutta kun ollaan kotona, niin silloin jostain kumman syystä pissittää neitiä paljon enemmän. :D

Muuten meille ei oikeastaan kuulu erikoista. Viime viikon koirat olivat avopuolisoni hoidossa kun itse olin töissä pääkaupunki seudulla. Hyvin noilla oli mennyt, vaikka koirat olivatkin jääneet vähemmälle liikunalle. 

Huomenna matkaan koirien kanssa vanhempien luokse jouluksi, ja samalla reissulla varmaankin jätän Fifin heille hoitoon. Eli joulun jälkeen varmaankin palataan vain Delian kanssa tänne savoon. Kauaa en malta kuitenkaan Fifistä olla erossa, mutta tiedän miten paljon porukat sitä kaipaavat, kun heidän kanssaan kuitenkin kuusi vuotta asui, kolme niistä mie kävin koulua muualla, eli olin vain lomat ja harjoittelut + viikonloput itse hoitamassa koiraani. Eli välillä Fifi pääsee lomailemaan hyvien herkkujen ääreen vanhemmilleni. :)

Sain muuten oman järkkärin jokin aika sitten, eli uusia kuvia tulee enemmän kuin ennen. :) Pitää vain tutustua paremmin sen asetuksiin niin tulisi tarkempia kuvia. :D Ja kunhan ilmat paranee, kun sataa vain vettä koko ajan..

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

eläinlääkäri käynti

Tänään oli Delian tehosterokotuksen vuoro. Piikin neiti antoi hyvin laittaa, mutta hieman se kutkutti sen jälkeen. Eli nyt parin viikon varoajan jälkeen minulla pitäisi olla suojattu koira.
Lääkärissä kyselin myös toisestakin asiasta, Delia on juonut jonkun aika ihan älyttömiä määriä vettä ja saattaa tuntiin pissiä viisikin kertaa. Pissanäytettä neiti ei halunnut minulle siellä antaa, eli nyt kotosalla odotetaan sen ottamista. Mutta pissatulehdusta lääkäri epäili, eli antipiootti kuuri saatiin jo mukaamme. Toivottavasti pissiminen vähentyisi sillä. Pissanäytteen kuitenkin vien tutkittavaksi, varmistetaan ettei Delialla ole mitään vakavempaa. Ei toi oireile, hieman ehkä on rauhallisempi sisällä kuin normaalisti, mutta ulkona riehuu kuin ennekin, ruoka maistuu ja ei näytä että koskisi virtsatessa eikä virtsa sisällä verta. Mutta lääkäri halusi tutkia loppuun ja luotan siihen, joten pissi näyte viedään heti kun se saadaan. 

Toivotaan että on pelkkä pissitulhedus tai ennemmin ei sitäkään, eikä olisi mitään vakavempaa!

Muuten olemme vain viettäneet aikaa lenkillä ja kotona. :)

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

lunta tulvillaan, on raikas talvisää..

..Tai ainakin oli! Ei ollut enään tänään kun ikkunasta katsoi ulos herättyään, jäljellä oli kauniista lumesta enään märkää loskaa. Pakko oli koiratkin käyttää eri aikaan ulkona etteivät ne ole ihan litimärkiä painiessaan  keskenään. Ei minua niinkään Delian kastuminen, kun sen turkille kuitenkaan tarvitse sen kummempia tehdä, mutta kun on toi villakoira, jonka turkki menee ihan kiharaan ja takkuun jso sitä ei sitten lenkin jälkeen föönaa. Siinä on mm. yksi syy miksi en toista villakoiraa tähän taloon ottanut. Uskon että aina minulla on yksi tuollainen pieni karvapallo jaloissani pyörii, mutta vain yksi kerrallaan!

Mutta ette usko kuinka noi riemuidiootit nauttivat silloin kun sitä lunta vielä oli! He olisivat viihtyneet vaikka kuinka kauan pihalla, Fifikin sen jälkeen kun sai puvun päälle eikä kaikki lumet tarttunut sen turkkiin (ekalla kerralla ei pukua ollut, ja jalat muistuttivat enemmän lumipalloja kuin koiran jalkoja sisälle tultuamme). Eli kun lunta oli, vietimme valoisan aikaan suurimman osan päivästä pihalla, välillä sisällä käyden (varsinkin mie lämmittelemässä sormiani, mitkä palkatessa koiria luoksetulosta ja kuvia ottaessa olivat ihan jäässä)

Meillä siis lenkkeillään pääasiassa irti (tiedän koiria ei saisi pitää irti ja plaaplaaplaa...:D), kerrostalon takaa jossa asumme, alkaa mehtäpolkuja joilla pääasiassa liikumme, muutama isompi hiekkatiekin löytyy (kauempana paljon enemmänkin, onhan lähellämme puijon urheilumaastot, jotka pääasiassa ovatkin sitten talvella latuina..) hihnalenkkejäkin teemme, mutta ne pääasiassa koirat erikseen. Fifin hihnakäytös oli hyvää minun ollessani kotona harjoittelussa, mutta sitten se jäi taas porukoiden luokse (ollessani koulussa, jonka asuntolaan ei eläimiä voinut tuoda. Sekö töissä muualla, jolloin koiraa en voinut mukaan ottaa asunnon takia..) Niin nyt se on sitten taas remmirähjä, ja saa Deliankin mukaan siihen haukkumiseen, eli lenkit erikseen ja molemmat tehokoulutukseen remmissä. Minä en vaadi että pitää kävellä kontaktissa vieressä, saa kävellä penkalla, kunhan ei vedä. Ihmisiä ja muita koiria ei hihnassa moikata (ellei ole tuttuja) ja hihnassa ei kaverin kanssa leikitä. Muuten saa melko vapaasti kulkea ja haistella :).

Nyt kun suunnitelmat varmistuvat ja jäämme näillä näkymin kuopioon, pitäisi alkaa etsiä Delialle sopivaa koulutus ryhmää, perustottelevaisuutta ja pikkuhiljaa tokon alkeita.

Alla kuvia, kun sitä lunta vielä oli!





maanantai 28. marraskuuta 2011

Tästä se alkaa!

Eli tästä se alkaa, blogin kirjoittaminen. Päätähtinä toimivat toyvilla Fifi ja Suomenlapinkoira Delia. 
Hihnan toisesta päästä löytyy 19 vuotias, nykyisin kuopuossa asusteleva tyttö. Koirien omat sivut tulevat ajallaan, kun saan ne tehtyä. :) 
Tästä on hyvä aloittaa eli kuvia