lauantai 24. joulukuuta 2016

torstai 22. joulukuuta 2016

Mihin hävisi melkein vuosi elämästä?

Edellisestä tekstistä on näköjään melkein vuosi, oikeastikko? Mihin tää aika on mennyt.. Ei vaan ole aikaiseksi saanut avattua tätä sivustoa, ei sitten millään. Pari kertaan olen ollut poistamassa koko sivustoa, mutta en ole sitäkään saanut sitten tehtyä.

Miulle itselleni henkilökohtaisesti tää on ollut tapahtumarikas vuosi. Kevään tein kahta työtä, opettelin asumaan taas yksin, kesäkuussa irtisanouduin ja syksyllä vaihdettiin maisemaa 450km päähän helsingistä. Asustelemme tällä hetkellä Joensuussa, kolmiossa hyvän ystäväni ja hänen koiransa kanssa. Elämämme on rauhoittunut tänne muuton myötä paljon, mutta itse en vieläkään tiedä kuinka sopeudun tähän uuteen "elämään". Näin ollen olen rampannut syksyn ajan helsingissä melko säännöllisesti.

(c) Melissa Markki
Muuton myötä myös koiraharrastukset ovat olleet pienoisella tauolla, mutta sain laitettua vihdoinkin tämän kuun alussa jäsenhakemuksen joensuulaiseen seuraan. Viime kevät ja kesä meni valmennusryhmässä agilityn osalta ja turussa kävimme leireilemässä. Kesällä myös hakureenit kuuluivat ohjelmistoomme säännöllisen epäsäännöllisesti. Tästä kyseisestä ryhmästä olen ikionnellinen edelleen, olen siis vieläkin helsingissä käydessäni tervetullut sekä tottis ett hakureeneihin ja tällä hetkellähän kaikessa edustetaan vielä HSKH:ta joka mahdollistaa reenailun siellä päin. 

Tämä vuosi on tuonut mukanaan myös agilityssa kisaamisen Hyrrän kanssa. Keväällä maaliskuun lopussa taisivat olla ensimmäiset kisamme ja sen jälkeen ekat mukaan lukien olemme käyneet ehkä 12-14starttia virallisissa? Eli tahti ei ole ollut mikään hirmuinen. Takataskussa on yksi voitto nolla ja sen myötä luva hypäriltä, muuten on vitosesta hylkyyn. Nopeita aikoja ja etenemiä, mutta etenkin kontaktit ja kepit ovat hajonneet kisoissa.

Delian osalta vuosi on mennyt kotoisissa merkeissä. Se on ollut paljon myös äitini luona Ylämyllyllä. Loppukevään isoimpana asiana sterkkaaminen, josta neiti palautui hyvin. Treenailemaan punakettukin on päässyt, mutta kisattu ei olla enää. Treenienkin päätavoite on ettei ahdista ja on hyvä ilme päällä tehdessä.

Tästä nyt sitten jatketaan vuoteen 2017, toivottavasti löydämme meille sopuvan ryhmän joensuusta ja pääsemme treenaamaan ahkerammin. Pelkkä omatoiminen kun ei kehitä ainakaan itseäni tarpeeksi.
Viimeinen nextone-leiri meidän osalta
Ja sitten viimeisimmät kisat (tähän en nyt löytänyt mistään luva-radan videota)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Myö ja toko

Toko on kaivettu haudastaan, jossa se on majaillut sitten viime kesän. Miut tuntevat tietävät ettei miulla ole koskaan ollut kyseis lajia kohtaan suurtakaan paloa. Näin ollen se jäi viime kesänä sääntöjen muututtua. Kisoissa ollaan vanhoilla säännöillä käyty kahden alo3 tuloksen ja yhden kesken jättämisen verran.

Viime viikolla kuitenkin kävimme Melissan kanssa hallilla väsyttämässä koiria ennen illan rientoja ja pääasiassa treenasimmekin agilitya Hyrrän kanssa, mutta lopuksi päätin käydä kokeilemassa muutaman tokoliikkeen. Jäävät maahan ja seiso, molemmat onnistuen. Kerroin tästä sitten enemmän tokoillelle kavereilleni ja sain ehkä pienen painostuksen ruveta taas treenaamaan. Tämän seurauksena sunnuntaina ajelimme hallille vain ja ainoastaan treenaamaan tokoa kera Niinan ja Uuno-tollerin, sekä Melissan ja Vekki-aussien sekä corgien kanssa.

Kävimme Hyrrän kanssa alokkaan liikeet seuraamiskaaviota ja paikkamakuuta lukuunottamatta. 

Liikkeestä maahan: ekalla meni maahan ihan hyvin, toisella tarjosi seisomista mikä vahvempi ja sitten yksi painokkaammin sanottu käsky palautti liikkeen takaisin maahanmenoksi. Vahvistusta tarvitaan.
Kapulanpito: hyvä ote, ei ongelmaa. Pitää muistaa että kiitos sanan jälkeeen ei saa päästää koiraa pois asennosta. Irroittamisen vahvistamista rauhallisesti.
Hyppy: jää hyvin odottamaan ja palautuu sivulle.
Kaukot: keskityttävä etten itse kumarru maahanmeno-käskyssä. Nousee hyvin, maahanmeno vähä hitaampi ja saattaa liikkua vähän. Treeniä lisää.
Luoksetulo: olin unihta unohtanut käskyn millä aikaisemmin tehty, testattuani muutamia löytyi oikea. Lähtee hyvin, loppuasento vaatii vahvistamista, jää helposti seisomaan.

Seuraamista ei tällä kertaa lähdetty hinkkaamaan, sen aika on myöhemmin. Paikkamakuu tulee kuitenkin olemaan meidän suurin ongelma,  Hyrrä kyllä pysyy maassa mtta huutaa, huutaa ja huutaa. Näin ollen kisoissa meitä ei tulla näkemään vaikka muuten liikkkeet ovat ohan hyviä,  katsotaan sitten joskus, jos Paikkamakuu saadaan kuntoon. 
Jokatapauksessa pieni innostus tokoa kohtaan tuli, ihana huomata miten innoissaan Hyrrä oli tehdessään. Ehkä saan aikaiseksi treenattua useamminkin, etenkin jos treeniseura potkii persuksille.:)


perjantai 26. helmikuuta 2016

RTK1

Siinä se nyt on, ensimmäinen Hyrrän saavuttama koulutustunnus/ siirto seuraavaan  kilpailuluokkaan. Kyseessä rally-tokon alokasluokan kolmas hyväksytty tulos ja sen seurauksena koulutustunnus RTK1. Näin ollen seuraavan kerran meidän pitäisi kisata sitten avoimessa luokassa. Pienellä reenaamisella voisimme startata mahdollisesti jo kevään aikana, mutta ohjaaja on ollut niin laiska reenaamaan mitään muuta kuin agilitya että saa nähdä. Edellisen kerran kisattiin alokkaassakin muistaakseni viime syyskuussa, eli tahti ei ole mikään nopea.

Ennen omaa luokaa talkoilin aamun ja Hyrrä hengaili koko päivän hallilla ja viimeisen tunnin ajan hihnan päässä temppuilemassa, jotta olisi kehässä rauhallisempi.
Alokasluokan tuomarina Tiia Hämäläinen ja rata näytti tältä:
Tuloksena 92 pistettä. Vähennyksiä tuli kyltiltä 3 -1 TAL (taluttimen kiristyminen), kyltti 6 -1 PY (puutteellinen yhteistyö) jonka jälkeen uusin eli -3 UUSI, kyltti 11 -1 TAL, kyltti 12 -1 PY ja -1 VINO

VIDEO Videosta kiitos Oona Mäki! 

maanantai 22. helmikuuta 2016

Vuoden 2015 tavoitteet, vähän myöhässä vain.

Vuoden 2015 tavoitteiden toteutuminen vähän myöhässä. Javuodelle 2016 en ole luonut mitään tavoitteita, mennään ihan omalla painollaa.

Delia
- RTK1, mahdollisesti myös avoimen korkkaus
Kyllä RTK1 lappalainen nykyisin on, tulos saavutettiin viime kesäkuussa. Avoimessakin käytiin pyörähtämässä omissa kisoissa syksyllä tehden ainakin seitsemän maahanmenoa putkeen.
- Haun ilmaisu varmaksi
Delia ilmaisee ja hyvin. Ei jätä maalimiehiä metsään, vielä varmuutta pidempään jatkuvaan haukkumiseen.
- Ved0n aloittaminen kunnolla valjaiden hommaamisen myötä. 
Vetovaljaat löytyy, mutta aika vähäistä ollut. 
- Agilitya omaksi iloksi, mutta tavoitteena voisi olla vihdoinkin ne kepit. Sittenhän voisi harkita joskus jopa möllejä.
Mölleissä käytiin ja palkintopallillekki päästiin. Mutta keppejä ei tehdä edelleenkään. :D
- Tottiksen reenausta omaksi iloksi.
Välillä kesällä tottisteltiin tai ennemminkin heiteltiin palloa ja syötiin herkkuja.
- Hauskuuden säilyttäminen, samalla myös Deen motivaation säilyttäminen.
Iloinen se on edelleen ja saa nauramaan treeneissä. Delia saa pelleillä!
- Muutama jälki lumien lähdettyä
Yhtäkään ei tehty viime vuonnakaan
- Esineruutua
Parit ruudut tehtiin ja Dee nauttii ja nostaa esineitä ihan hyvin
- Se sterilisointi
Jäi nyt keväälle 2016, juoksut nyt päällä mutta näiden jälkeen.
Hyrrä
- RTK1, avoimen korkkaus
RTK1 tuli vasta tänään, vuoden 2016 keväällä, eli avoin luokka jäi kyllä viime vuodelta väliin.
- Tokossa yksi alokasluokan ykköstulos ennen sääntöjen muuttumista
Pari kolmostulosta, yksi luopuminen. Ei muuta sanottavaa.
- Loppuvuodesta mahdollisesti ensimmäiset agilitykisat, muutamat epikset voisi yrittää myös löytää. 
Kesällä juostiin yhdet supermöllit ja tammikuu 2016 puolella yhdet möllit. Kisaamisen alottaminen tän kevään juttu.
- Edistyä paimennuksessa
Edistytty ehkä vähän, mutta kesän 2015 jälkeen jäänyt valitettavasti vähemmälle.
- Haun ilmaisu (rullakoiraa yritän tehdä)
Irtorullilla mennään tällä hetkellä.
- Vetovaljaiden hommaaminen ja niihin totuttaminen
Innokas vetokoira löytyy, muutamia juoksulenkkejä ja pyöräilyä tehty.
- Muutaman jäljen voisi yrittää Hyrrällekkin saada tehtyä, sekä esineruutua
Jäi myös Hyrrän kohdalla väliin jäljet :D esineruutua joo, vaatii tosin paljon vielä keskittymistä, mutta nostaa esineita suht. hyvin.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Agility vuosi 2015

Vuosi 2015 toi meille Hyrrän kanssa agilityn parissa paljon. Oli agilityn tehoviikonloppua riihimäellä, supermöllikisoja, Jade Erkon pitämä koulutus, akatemian treenejä, Esa Lehdistön  koulutus leirillä, jonka kautta NextOne leiritys, I-HAH:in agileiri, valmennusryhmään pääseminen jne..
Vuosi on vienyt minut paljon syvemmin agilityn maailmaan ja olen löytänyt lajin missä haluan ehdottomasti kehittyä, lajin jossa meillä on tavoitteita, lajin jossa molemmat viihtyy ja töitä tehdään yhdessä.
Toivottavasti vuosi 2016 tuo mukanaan ainakin kisaamisen aloittamisen, muita tavoitteita en halua asettaa.

torstai 6. elokuuta 2015

Haastetta

Saimme haasteen Huurrekuonoilta, kiitos kovasti haasteesta! Kyseessä on Liebster Award-haaste. Itse en nyt haasta ketään, suurin osa kavereistamme on jo kyseisen haasteen saanut, mekin joskus aikaisemmin jo. 

1. Mitä kaikkea luvatonta koirasi on tuhonnut?
Kenkiä, kirjoja ja kenkiä voisi alkaa Delian lista. Kengät, etenkin korkokengät ovat aina olleet Delian mieleen. Kenkien ja kirjojen lisäksi D:n listalta löytyy: untuvapeitto, meikkejä, trimmauskoneen johto, sängyn kulma Hyrrän kanssa, rintsikoita (etsii mm. pyykkikorista), vaatteiden taskuja, treenirepun, treeniliivin nyt ainakin. Hyrrä sängyn lisäksi: tapettia seinästä, pari puhelimen laturia, pari pyykkikoria, tietokoneen laturin, korutelineen, huppareiden muoviset vetoketjut on suosikkeja ja etenkin kaikkea pientä meikeistä sukkiin.

2. Minkä merkkistä ruokaa koirasi syö?

Kuivanappulat vaihtelevat, ovat kuitenkin pääasiassa treeninameina. Lihoja tilaamme pääasiassa kennelrehulta tai käymme murren murkinasta, merkkejä en muista kaikkiin.

3. Mitä koirasi inhoaa kaikkein eniten?

Delia: Kynsienleikkaamista
Hyrrä: Toisten koirien pyörimistä miun sylissä, odottamista ja märkää nurmikkoa aamulla kun pitäisi mennä pissalle nyt ainakin. Eniten on niin vaikeaa Hyrrän kohdalla.

4. Mitä harrastat koirasi kanssa? Onko teillä tavotteita mitä haluaisitte saavuttaa?

Agility, rally-toko, toko, tottis ja haku. Agilityssa on Hyrrän kanssa tavoitteita, muut lajit ja Delia menee sen mukaan mikä tuntuu kivalta molempien mielestä, ilman paineita.

5. Koiraasi eniten motivoiva asia?

Delialla varmaankin vinkupallo, Hyrrää motivoi kaikki! Ehkä eniten kuitenkin ruoka, esim. lihapullat, jotka on meillä treeneissä harvinaista herkkua.

6. Reagoiko koirasi telkkarista/koneelta tuleviin haukkuihin? Jos niin miten?

Delia joskus, Hyrrä harvemmin, jos jotenkin niin seurailemalla näyttöä. Ulvomiseen Hyrrä saattaa vastata.

7. Minkälainen on koirasi turkin hoito?

Karvanlähtöaikana harjaillaan, muute selvitellään vain korvatakkuja.

8. Annatko joitakin ylimääräisiä lisiä koirasi ruuan sekaan? Jos niin mitä?

Vitamiinejä ja lohiöljyä + raejuusto/rahka/piimä/kananmuna yms. vaihtelevasti

9. Mitä kaikkea koirasi pelkää vai onko täysin peloton kaikelle?

Pimeellä vastaantulevat epäilyttävät ihmiset saa molemmat herkemmiksi. Delia pelkää paukkuja/raketteja, tuulessa heiluvia muovipusseja ja monia muita asioita. Hyrrä ennemminkin saattaa reagoida, mutta ei jää pelko päälle toisin kuin Delialle.

10. Onko koirassasi näkynyt agressiivisuuden merkkejä muihin koiriin tai ihmisiin?

Delia saattaa hyökätä jos kokee itsensä uhatuksi. Hyrrä saattaa räyskäistä ruuasta, miun lähellä ollessaan (tätä tapahtui varsinkin nuorempana) toisille koirille siis. Mutta en näe näitä niinkään agressiivisuutena suoranaisesti.

11. Ottaisitko koiraa löytöeläinkodista tai koiratarhalta?

En. Haluan tietää koirani taustat ja haluan tietynlaisen koiran/ tiettyihin harrastuksiin. En vain halua ostaa sikaa säkissä.