tiistai 28. helmikuuta 2012

Kehä korkattu!

Mutta vain mätsäreiden osalta. 25.2. käytiin Kuopiossa Agrimarketin mätsärissä korkkaamassa kehä uramme. Delia on alkuun todella jännittynyt uudenlaisesta tilanteesta ja isosta koiramäärästä. Rauhoituttuaan Dee jaksoi keskittyä minun kanssa toimimiseen, muutamaa huutometakkaa lukuunottamatta. Vieressämme kehää odotellessa oli pari chihuahuata, joille Deen mielestä piti haukkua oikein kovasti. :D
Parikilpailussa meillä oli vastassa ranskanbulldoggi(?), Delia ei toisesta koirasta välitänyt oikeastaan ollenkaan. Tuomaria neiti vähän arasteli ja liikkumisessa kaikki muu oli kiinnostavampaa kuin minä. Tuomari sanoi antaessaan sinisen nauhan meille että harjoittelua vain lisää niin saa varmuutta. 
Nauhakehässä sitten alkuun meni todella hyvin, liikkuminenkin oli paljon parempaa kuin edellisessä. Mutta lopussa kärsivällisyys loppui edellä menevään pentuun joka yritti luokse tulla haukkuen, ja Dee nosti metakan sitten takaisin. Sain kuitenkin sen vielä rauhoittumaan seisotukseen menemällä näköesteeksi toiseen koiraan nähden.  Sijoitusta ei tullut näissä mätseissä, mutta hyvä aloitus meidän mätsäri "uralle".


perjantai 17. helmikuuta 2012

Muodonmuutos

Fifi kävi viikko sitten perjantaina trimmauksessa. Turkki oli päässyt kamalaan kuntoon, pikkuisen ollessa porukoillani hoidossa puolitoista kuukautta. Mutta nyt neiti näyttää taas oikein sievältä pikkuvillakoiralta. :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Parisen viikkoa

Parin viikon aikana olemme:
Koirapuistoilleet sekä keskenämme, että muiden koirien kanssa.
Käyneet ihailemassa jalostuspäivillä muita lappalaisia. Itse eme kehään asti menneet, ehkä sitten joskus. Vaikka karvamäärän takia emme tulekaan pärjäämään, mutta haluan arvostelun Delialle silti. :)
 Käyneet lenkillä Minnan ja maisan kanssa Neulamäen luonnonsuojelu alueella. Koirat tulivat hyvin toimeen, ja olivat melkein samankokoisiakin. Kauniit maisemat ja auringonpaiste kruunasivat päivän. 
 Olemme käyneet myös leikkimässä Viivin ja hänen koiriensa Tillan ja Rintin luona, ja juoksemassa jäällä heidän kanssaan. Delia ja Rintti tulivat sisällä hyvin toimeen, Tilla ei siellä niinkään kiinnostunut Deestä, mutta ulkona Rintti pysytteli kauempana, kun Tilla jahtasi Deliaa sen minkä kerkesi. :D Mutat voi että Rintti oli suloinen pikkuinen!
Näiden lisäksi olemme kerinneet käydä kotikotonani, ja Fifi palasi luoksemme Kuopioon. Lisäksi Delia on kerennyt syödä mm. trimmauskoneesta johdon, eli Fifi pääsi ammattitrimmaajan käsittelyyn pari päivää sitten. Palaillaan taas! :)