maanantai 4. toukokuuta 2015

Kesäkausi

Kesäkausi starttaa seurassamme tänään ja syyskuun loppuun asti reenataankin sitten ulkona. Meidän kesä on todella treenipainoitteinen, mutta tarkoituksena on johonkin väliin mahduttaa koirille pari vapaata viikkoa. Onneksi myös monet treeneistämme ovat sellaisia että voin mennä niihin kummalla koiralla tahansa, Hyrrän toko ja agilityt ovat ainoat johon on tietty koira valittuna. Mutta ainakin keskiviikon Hyrrän agiin voin tarvittaessa ottaa Delian, jos Hyrrä näyttää tarvitsevan lepoa. Lisäksi omien koirien lisäksi Hyrrän sisko on tulossa meille hoitoon hieman pidemmäksi aikaa, joten välillä Islakin saattaa päästä ohjattuihin treenailemaan.
Itsenäiset treenit tulevat varmasti jäämään melko vähälle kesän aikana, ihan jo muutenkin niin täyden kalenterin takia. Pitäähän sitä jossakin vaiheessa myös tehdä töitä. Vinkkinä pääkaupunkiseutulaisille, miksei myös vähän kauempanakin asuville: miulla on jokainen maanantai vapaa, vaikka meillä on treenejä illalla on meillä päivällä aikaa kimppalenkeille ja treeneihin!

Maanantaisin oleva Hyrrän tokokurssi on meille kokonaan uusi. Kyseessä on ALO kisaavat-kurssi, vaikka emme olekaan vielä täysin kisavalmiita koin että tästä on meille enemmän hyötyä, kuin että lähdettäisiin ALOon valmistavaan kurssiin. Tarvitaan kisanomaisia treenejä ja olen niitä huono yksinäni tekemään.
Tottis-porukka on sama vanha ja mahtava. Porukka missä viihtyy ja kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Tässä porukassa teemme paljon Delian kanssa höntsäilymielessä, mutta myös Hyrrä pääsee tekemään silmällä pitäen BH-koetta.

Tiistain laji on rally-toko. Kolme tuntia samalla kentällä. Koulutan illan aikana kahden eri ihmisen kanssa, kahta eri tasoista ryhmää. Lisäksi treenaan itse kolmannessa ryhmässä. Meidän treeniryhmän taso on AVO/VOI ja ensisijaisesti ryhmä on Delialle.

Keskiviikkoisin ja Perjantaisin treenaamme agilitya, kahdella eri kouluttajalla. Keskiviikkoisin ryhmämme on melkein sama kuin viime kesänä, myös kouluttaja on sama. Miulla vain koira vaihtuu tähän porukkaan. Perjantaisin menemme Delian kanssa ihan uuteen porukkaan, josta en taida tietää ennestään ketään muuta edes nimeltä kuin kouluttajamme, hänetkin vain koska hoitaa seuran asioita.

Torstait menevät haussa, samalla porukalla kuin tottiskin. Tässä ei mitään uutta ja jännää. Molempien koirien kanssa tarkoituksena treenailla, Hyrrälle koostaa ilmaisu loppuun ja Delian kanssa pitää hauskaa.
Viikkotreenien lisäksi Hyrrän kanssa meillä on tiedossa kolme erilaista leiriä, mahdollisesti vielä yksi-kaksi saattaa tulla loppukesään. Lisäksi tarkoituksena on käydä paimentamassa aina kun treenipäivät sopii. Lisäksi katselin tänään mahdollisia rally-toko kisoja molemmille ja Hyrrälle kesäkuulle mahdollista toko koetta.

Kesä tulee olemaan täysi ja raskas. Aikaa ei paljoa muuhun ole, mutta mitä muuta sitä tekisikään? Koiratutuista on tullut ystäviä ja heidän kanssaan saa viettää aikaa kentällä, eli saa kaksi kärpästä samalla iskulla. Ystävien näkeminen ja koiran aktivointi. Toivottavasti tästä tulee ikimuistoinen kesä!
Hyrrä n. 1v ja 5kk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti