Toko on kaivettu haudastaan, jossa se on majaillut sitten viime kesän. Miut tuntevat tietävät ettei miulla ole koskaan ollut kyseis lajia kohtaan suurtakaan paloa. Näin ollen se jäi viime kesänä sääntöjen muututtua. Kisoissa ollaan vanhoilla säännöillä käyty kahden alo3 tuloksen ja yhden kesken jättämisen verran.
Viime viikolla kuitenkin kävimme Melissan kanssa hallilla väsyttämässä koiria ennen illan rientoja ja pääasiassa treenasimmekin agilitya Hyrrän kanssa, mutta lopuksi päätin käydä kokeilemassa muutaman tokoliikkeen. Jäävät maahan ja seiso, molemmat onnistuen. Kerroin tästä sitten enemmän tokoillelle kavereilleni ja sain ehkä pienen painostuksen ruveta taas treenaamaan. Tämän seurauksena sunnuntaina ajelimme hallille vain ja ainoastaan treenaamaan tokoa kera Niinan ja Uuno-tollerin, sekä Melissan ja Vekki-aussien sekä corgien kanssa.
Kävimme Hyrrän kanssa alokkaan liikeet seuraamiskaaviota ja paikkamakuuta lukuunottamatta.

Liikkeestä maahan: ekalla meni maahan ihan hyvin, toisella tarjosi seisomista mikä vahvempi ja sitten yksi painokkaammin sanottu käsky palautti liikkeen takaisin maahanmenoksi. Vahvistusta tarvitaan.
Kapulanpito: hyvä ote, ei ongelmaa. Pitää muistaa että kiitos sanan jälkeeen ei saa päästää koiraa pois asennosta. Irroittamisen vahvistamista rauhallisesti.
Hyppy: jää hyvin odottamaan ja palautuu sivulle.
Kaukot: keskityttävä etten itse kumarru maahanmeno-käskyssä. Nousee hyvin, maahanmeno vähä hitaampi ja saattaa liikkua vähän. Treeniä lisää.
Luoksetulo: olin unihta unohtanut käskyn millä aikaisemmin tehty, testattuani muutamia löytyi oikea. Lähtee hyvin, loppuasento vaatii vahvistamista, jää helposti seisomaan.
Seuraamista ei tällä kertaa lähdetty hinkkaamaan, sen aika on myöhemmin. Paikkamakuu tulee kuitenkin olemaan meidän suurin ongelma, Hyrrä kyllä pysyy maassa mtta huutaa, huutaa ja huutaa. Näin ollen kisoissa meitä ei tulla näkemään vaikka muuten liikkkeet ovat ohan hyviä, katsotaan sitten joskus, jos Paikkamakuu saadaan kuntoon.

Jokatapauksessa pieni innostus tokoa kohtaan tuli, ihana huomata miten innoissaan Hyrrä oli tehdessään. Ehkä saan aikaiseksi treenattua useamminkin, etenkin jos treeniseura potkii persuksille.:)