tiistai 25. joulukuuta 2012

Vähän myöhässä, mutta kuitenkin :D

Toivottavat: Jenna ja kaksi riemuidioottia!


perjantai 23. marraskuuta 2012

Muistettu!

Kiitos Hupsan ja Myrmin omistajalle meidän muistamisesta, ollaan otettuja tästä :)! Tokihan voisin tätäkin blogia jaksaa välillä päivitellä mutta aina se vain jää..

Tämä huomionosoitushan on siis LIEBSTER -palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia. 



Liebster - palkinnon & haasteen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Palkinnon saavat meiltä : Lappalainen treenaa, Tilla-Raisa, Susiasukit, Mindi & Valdo ja Heta & Awa Mukavia lukuhetkiä!

lauantai 22. syyskuuta 2012

1 vuosi


 Pikku Deellä tuli ensimmäinen vuosi täyteen jo 17.8.2012, onnea pikkuiselle! Voi että vuosi on mennyt nopeasti, vastahan se oli pieni ujo karvapallo joka ei uskaltanut kunnolla liikkua tuolin alta pois, varsinkaan Fifin ollessa näkyvillä, se pieni pallo joka ei päässyt maassa olevan rännin yli, Fifin mennessä edellä, pikkuinen jäi itkemään  kuilun toiselle puolelle ja odotti että se nostetaan siitä yli että voi yrittää pysyä "isosiskon" vauhdissa. Kahdesti ollaan keretty vuoden aikana muuttamaan, eikä neiti ole niistäkään paljoa tressiä itselleen ottanut. Kaupunkilaistuminen meni hyvin Kuopiosta Helsinkiin muuttaessa, irtiolo vähentyi, mutta edelleen neiti pysyy irti metsässä.
Kiitos Reijalle tästä mahtavasta pienestä parkista pallosta, josta kasvoi oikein nätti nuori neiti. Toivottavasti meillä on yhdessä vielä oikein monta vuotta edessä! :)




tiistai 17. huhtikuuta 2012

Uusia tuulia..

.. Helsingissä!
Eli muutamme kuun lopussa helsinkiin! Alkuun pelkästään Dee lähtee mukaan, Fifi jää viettämään maalaiselämää porukoilleni. Uusi alku, uusi kaupunki (toki kotikaupunkini, ja siellä paljon oleskellut, eli ei tavallaan edes uusi :D) ja uudet kujeet!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Ollaan me elossa..

Pikapäivitys menneiden viiden viikon kuulumisista.
Lenkkeilty jäällä kera molempien koirien, pitkästä aikaa myös Fifistä on kuvia.
Käyty kaveri koirien syntymäpäivillä Deen kanssa. Ja puistoiltu ollaan paljon. 
Kuvassa: Valo-collie, Rambo-seropi, Rocky-seropi, Dee-lapinkoira ja Shiro-seropi

Ollaan käyty testailemassa hieman agilitya tutulla porukalla, putkea ja siivekkeiden välistä juoksua, ja yksissä mätsäreissäkin ollaan viime päivityksen jälkeen käyty tuloksella pikkupentujen sin4, saatiin ensimmäinen ruusukkeemme JEE. :D
Jospa nyt yritän taas päästä päivittämisen rytmiin, isoja muutoksia on meidänkin elämään tulossa, mutta kerron niistä tarkemmin myöhemmin :).

tiistai 28. helmikuuta 2012

Kehä korkattu!

Mutta vain mätsäreiden osalta. 25.2. käytiin Kuopiossa Agrimarketin mätsärissä korkkaamassa kehä uramme. Delia on alkuun todella jännittynyt uudenlaisesta tilanteesta ja isosta koiramäärästä. Rauhoituttuaan Dee jaksoi keskittyä minun kanssa toimimiseen, muutamaa huutometakkaa lukuunottamatta. Vieressämme kehää odotellessa oli pari chihuahuata, joille Deen mielestä piti haukkua oikein kovasti. :D
Parikilpailussa meillä oli vastassa ranskanbulldoggi(?), Delia ei toisesta koirasta välitänyt oikeastaan ollenkaan. Tuomaria neiti vähän arasteli ja liikkumisessa kaikki muu oli kiinnostavampaa kuin minä. Tuomari sanoi antaessaan sinisen nauhan meille että harjoittelua vain lisää niin saa varmuutta. 
Nauhakehässä sitten alkuun meni todella hyvin, liikkuminenkin oli paljon parempaa kuin edellisessä. Mutta lopussa kärsivällisyys loppui edellä menevään pentuun joka yritti luokse tulla haukkuen, ja Dee nosti metakan sitten takaisin. Sain kuitenkin sen vielä rauhoittumaan seisotukseen menemällä näköesteeksi toiseen koiraan nähden.  Sijoitusta ei tullut näissä mätseissä, mutta hyvä aloitus meidän mätsäri "uralle".


perjantai 17. helmikuuta 2012

Muodonmuutos

Fifi kävi viikko sitten perjantaina trimmauksessa. Turkki oli päässyt kamalaan kuntoon, pikkuisen ollessa porukoillani hoidossa puolitoista kuukautta. Mutta nyt neiti näyttää taas oikein sievältä pikkuvillakoiralta. :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Parisen viikkoa

Parin viikon aikana olemme:
Koirapuistoilleet sekä keskenämme, että muiden koirien kanssa.
Käyneet ihailemassa jalostuspäivillä muita lappalaisia. Itse eme kehään asti menneet, ehkä sitten joskus. Vaikka karvamäärän takia emme tulekaan pärjäämään, mutta haluan arvostelun Delialle silti. :)
 Käyneet lenkillä Minnan ja maisan kanssa Neulamäen luonnonsuojelu alueella. Koirat tulivat hyvin toimeen, ja olivat melkein samankokoisiakin. Kauniit maisemat ja auringonpaiste kruunasivat päivän. 
 Olemme käyneet myös leikkimässä Viivin ja hänen koiriensa Tillan ja Rintin luona, ja juoksemassa jäällä heidän kanssaan. Delia ja Rintti tulivat sisällä hyvin toimeen, Tilla ei siellä niinkään kiinnostunut Deestä, mutta ulkona Rintti pysytteli kauempana, kun Tilla jahtasi Deliaa sen minkä kerkesi. :D Mutat voi että Rintti oli suloinen pikkuinen!
Näiden lisäksi olemme kerinneet käydä kotikotonani, ja Fifi palasi luoksemme Kuopioon. Lisäksi Delia on kerennyt syödä mm. trimmauskoneesta johdon, eli Fifi pääsi ammattitrimmaajan käsittelyyn pari päivää sitten. Palaillaan taas! :)

perjantai 27. tammikuuta 2012

Kotikoti viikonloppu!

Aikaa on taas kulunut, mutta mitään uutta meille ei oikeastaan edes kuulu. :D
Viime viikonloppuna olimme Delian kanssa porukoillani käymässä, auto kyydillä päästiin niin päätettiin lähteä käymään. Ja edelleen Delia on aivan mahtava matkustaja, makaa rauhallisesti paikoillaan, välillä saattaa ikkunasta katsoa, mutta sitten jatketaankin unia. Viikonloppu meni nopeasti, Fifi vaan ei oikein ilahtunut jälleen näkemisestä ja ensimmäiseksi mentyämme sisään ja Delian juostessa Fifin luokse, päätti neiti näyttää hammasrivistöään. Muuten koirien välit olivat kuin ennenkin, toettyyn pisteeseen asti Fifi jaksoi toisen leikkejä ja kiinni roikkumista, mutta sitten kun hermot meni sen huomasi muutkin. Deliaa sitten kiellettiin Fifin koko aikaisesta härkkimisestä, käskystä onneksi sitten uskoi että rauhaan on jätettävä toinen välillä.
 Sunnuntaina käytiin joensuun petsie porukalla lenkkeilemässä Noljakassa aavarannalla, olemme voineet olla näky peuhaavien koiriemme kanssa. Menossa mukana oli: Hupsis-lapinkoira, Pinna-bortsu, Tilla-sekarotuinen & Rintti-belggari, Brandy-auspai & Jussi-Harjis sekä Netta-sheltti omistajineen. Vauhtia riitti, Delia olisi halunnut kovasti leikkiä Netan kanssa, mutta toinen ei oikein innostunut leikkiyrityksistä. Toinen ihastuksen kohde oli Jussi, miten Delia osaakin valita koirat jotka eivät halua leikkiä sen kanssa? :D Ehkä isompien koirien leikit oli vielä turhan rajuja, ehkä sitten isompana. Mukaan olisi ollut kovasti menossa, mutta siinä vaiheessa kun toiset kääntyivät tulemaan kohti juostiin karkuun ja kovaa! Mutta kiitos kaikille mukavasta lenkistä, ja toivottavasti lenkkeillään toistekin! 
Maanantaina palasimme Kuopioon ja täällä olemme vain olleet. Vähän reenailtua perusasioita kotosalla, kuten perusasentoa. Lenkkeilty toki olemme, irti pääasiassa ja taisimme kerran tällä viikolla käydä koirapuistossa? Miksi mie en muista! 
Sunnuntaina olisi kuopiossa Lappalaiskoirien (sekä muutaman muun rodun) jalostuspäivät, jonne on tarkoitus mennä kuvailemaan. Jos ilma sallii (eli toisin sanoen en jäädy itse) niin Delia lähtee mukaan turistiksi, mutta sen näkee sitten vasta sunnuntaina!