Kiharan verran onnea

Blogin mukana jo pidempään olleet tai miut paremmin tuntevat tietäävät miun omistavan kolmannenkin koiran. Koiran joka oli blogin alkuajoissa mukana, mutta sitten viimeisen parin vuoden aikana sitä on näkynyt harvakseltaan. Kyseessä on siis pieni mutta pippurinen villakoira Fifi.

Syy siihen ettei pikkuista kirppua ole blogin puolella kamalasti näkynyt on siinä että se asustaa
nykyisin pääasiassa kotikotonani. Alunperin se jäi sinne virallisesti muutettuani kuopioon ja Delian tullessa elämääni. Syy tähän oli äitini pyyntö: "voisitko jättää Fifin meille kun se on kuitenkin kasvanut meidän kaa ja meillä ei oo koiraa jos viet sen ja siulle tulee pentu." Tottahan se on, Fifi oli mahdollisen muuton aikoihin kuitenkin jo kuusi vuotias, ikänsä kotikotona asunut. Ja olihan se ollut siellä myös opiskelujeni ajan Tanhuvaarassa, jonne ei koiraa mukaan voinut ottaa.  Lisäksi Fifi on elämänsä asunut  pienessä taajamassa, jossa on aina päässyt rivitalon pihalle. Kuopiossa metsän lähettyvillä asuminen vielä onnistui, mutta sitten tulikin muutto helsinkiin ja näin parhaaksi Fifin jäämisen lopullisesti äidilleni.

No nyt viime syksynä Vantaalle rivitaloon muuton myötä, olisi se ollut mahdollista taas ottaa tänne. Mutta nyt meillä on Hyrrä, koira jota Fifi ei voinut alkuun edes sietää samassa huoneessa kunn kävimme kotikotona.

Jouluna kuitenkin tapahtui se mitä olen pitkän aikaa kaivannut, Fifi matkasi kanssamme tänne kauaksi etelään. Pääasiassa se tuli kasvattamaan kuntoaan ja sen myötä hieman laihtumaan. Pitkästä aikaa olen saanut nauttia tuon pienen kirpun kanssa elämisestä, siinä on koira jota monesti rakastan ja vihaan samaan aikaan. Se saa miut kiuhumaan, mutta sitten kun se tuihottaa nappisilmillään en voikaan enään olla vihainen. Se on niitä koiria jotka eivät sängyssäkään väistä, vaikka tönisit sitä tai vedät peiton sen alta pois. Koira joka haukkuu vaikka ei tiedä mille haukuttaisiin, se joka puolustaa minua kaikelta olemattomalta vakuuttavasti n. 4kg edestä. Koira joka on aina kerjäämässä ja puolustaa ruokaansa, mutta silti se on niin ihana kun tulee kippuraan kylkeen nukkumaan. Asia mitä kaipasin pitkään oli koira joka oli koko ajan lähellä, Fifi kun oli totuttanut miut siihen. Delia on aina ollut itsenäisempi, mutta sitten tuli pieni aussien alku joka nytkin makaa kyljessä kiinni sohavlla kun kirjoitan tätä. Mutta nyt kolmen kuukauden aikana niitä on ollut kaksi, yöllä kun välillä herää, huomaa miten pieneen tilaan sitä on mahtunutkaan kun koirat valtaavat sängyn, myös Delia mutta se väistää samantien jos itse vähänkään liikut,

Nyt olemme kolmisen kuukautta saaneet viettää aikaa yhdessä. Ja hyvin meillä on mennyt, alkuaikojen jälkeen Fifi ja Hyrräkin voivat olla samalla sohvalla. Fifi on myös opettanut Hyrrälle ettei toisten ruokakupille kannata yrittää tai sieltä saa lähdöt nopeasti. Meillä on myös selkeä pomo, 9vuotias pieni villa. Hyrräkin joka on muuten aina ollut aika tunkeileva kunnitoittaa täysillä.

Fifi on koira, joka on aina täyttänyt vaan seurakoiran virkaa. Temppuja sen kanssa tehdään, mutta mitään ei koskaan olla harrastettu. Miun sylin lämmittäjä, mutta vilkas pallohullu koira. Mikään ei saa koiraa niin sekaisin kuin pallot. Hepulin se kyllä saa mös kynsien leikkaamisesta ja tassujen trimmaamisesta. Tuosta koirasta löytyy enemmän kovapäisyyttä kun noista kahdesta muusta yhteensä. Vielä näin yhdeksän vuotiaanakin.

Nyt meidän yhteinen aika tällä erää alkaa olla ohi, pikkuinen matkaa ensi viikolla takaisin pohjois-karjalaan. Tällä kertaa miun ei varmaankaan tarvitse itkeä, niin kuin joka kerta kun lähden Ylämyllyltä. Nyt olen taas hetken saanut nauttia sen seurasta ja kyllä se on myös laihtunut. Hyvillä mielin voin palauttaa koirani porukoilleni. Tiedän heidän pitävän siitä hyvää huolta. Uskon että saan tämän pikkuisen vielä luokseni, vaikka pikkuveljeni on jo moneen kertaan maininnut kotikotonani että"Jenna voisi jo tuoda Fifin takaisin", ehkä se kertoo siitä että pikkuinen on yhtä rakas niille kuin minullekkin. Onneksi meillä on yhdessä varmasti monta vuotta edessä, niin elämän iloinen se on edelleen ja vauhti ei paljoa ole hidastunut näiden vuosian aikana. Kiitos, olet tärkeä!