sunnuntai 19. lokakuuta 2014
lauantai 18. lokakuuta 2014
Alkeisagilityn kolmas kerta
Hyrrän kanssa on aloitettu agilityn alkeiskurssi agility akatemialla. Alla videota kolmannesta kerrastamme.
tiistai 2. syyskuuta 2014
Elokuu
Resä alkaa olla ohitse ja blogin päivittäminen on taas jäänyt, mutta tässä nyt elokuun isoimmat asiat.
Isoimpina koiramaisina tapahtumina on ollut maailman voittaja näyttely 9.8. Johon Deen piti osallistua, mutta toisin kävi. Olin laiska enkä jaksanut mennä paikalle kehän alettua ja aikataulu olikin paljon edellä ilmoitettua joten myöhästyttiin kehästä. Voi harmi ;).
10.8. Kävin itse kiertelemässä näyttelyssä ja mukaan tarttui koirille valjaat ja värikoodatut nahkahihnat (Timon mielestä hihnat näyttää metrilakuilta...) ja pikkaisen muuts krääsää.
16.8. Piti korkata Delian kanssa rally-toko virallisesti, mutta tännekään ei päästy (epäonnen kuukausi?) Delian juoksujen takia. Näin ollen vietin ojangossa n. 8h talkoillen ja oppien rallysta lisää.
23.8. Tapahtui kuun isoin muutos - muutto!! Kaupunki vaihtui helsingistä vantaaseen ja kerrostalo rivitaloon (todella pienellä pihalla vain..). Olemme hyvin viihtyneet uudessa asunnossa ja koirat eivät näyttäneet reagoivan muuttoon sen kummemmin.
24.8. Oli Hyrrän toinen kerta paimennuksen ihmeellisessä maailmassa. Matkasimme Nooran&Jipin ja Emilian&Noxin kanssa kausalaan. Kaksi kertaa lampailla ja kerran ankoillaoli ohjelmassa. Llin aitauksessa Hyrrän kanssa alkua mlukuunottamatta yksin ja kaipa se ihan hyvin meni. Etäisyyttä piti hyvin, pysäytyskäsky meinasi välillä kadota kuuroille korville.
27.8. Sm-joukkue reenit. En olekaan tainnut mainita että haimme Deen kanssa hskh-rally joukueeseen ja saimme paikan. Näin ollen kisaamme tulevana sunnuntaina hangossa. Tätä varten seura oli järjestänyt meille joukkuelaisille yhteisreenit. Dee oli hieman yli-innokas ja suurin energia purkautui haukkumalla. Tästä en voi syyttää kuin itseäni kun viikon niin kipeänä että koirat jäi vähälle aktivoinnille. Meidän suurin haaste kisoissa tulee olemaaan palkkaamattomuus. Reenit menivät muuten kohtalaisesti.
Näiden lisäkdi Dee juoksi melkein neljä viikkoa ja sen lopetettua pikkuinen Hyrrä aloitti juoksunsa. Hyrrän olemuksessa en ole huomannut suuria muutoksia, yhtä ahne ja innokas se on tekemään kuin ennenkin.
Elokuussakin on reenattu ohjatuissa. Parissa toko ryjmää, rally-ryhmässä, agissa, tottiksessa ja haussa. Pitää vielä nauttia kun talven koittsessa reenit vähenevät.
Sm-kisojen lisäksi viikonloppuna on ohjelmassa yökyläilyä koiramaisessa porukassa Hyrrän kanssa. Dee saa viettää laatuaikaa avon tykönä.
En lupaa, mutta yritän päivittää ajankohtaisemmin asioista. Paljon olisi mistä kirjoittaa mutta saa aikaiseksi.

maanantai 28. heinäkuuta 2014
Finasc open show
Automme nokka kääntyi kohti tamperetta jo kuuden aikaan aamulla. Matkaseuraa onneksi oli uusimman J-pentueen omistajista koirieen eli Noorasta & Jipistä, sekä Emiliasta & Noxista jonka ottamia kehäkuvatkin ovat.
Vuoromme kehässä oli heti päivän alussa, Hyrrä näytti osan aikaa todella tylsistyneeltä. Varsinkin omaa vuoroaan odotellessa. Liikkeessä minun vauhtia lisätessä alkoi pieni pomppiminen ja jalkojen näykkiminen, mutta oli neiti muuten oikein pätevä. Arvostelu näytti tältä:
"Earset is a little high. A little bit lighter boned. Very close and parallel in rear. Very nice black color."
Tuloksena narttupentujen toinen, tosin niitä olikin vain kaksi.
Kunhan kaikkien kehät olivat ohi lähdimme pienellä porukalla vielä lenkille järven rantaan. Mukana oli kolme isoa ja kolme pientä. Menoa ja meininkiä, vesipetoja ja rohkeita pentuja sisälsi reissumme. Rannalla oli lisäksemme joku mummo istuskelemassa, muta koirat jättivät sen hyvin rauhaan. Oli mukavaa kiitos Milli & Priya, Jenny & Ilo, Eija & Kayla, ja kyydissäni matkanneet Noora & Jippi sekä Emilia ja Nox!
Mielestäni oikein hyvä yritys saada kaikki samaan kuvaan ;) Hyrrä ja Jippi pitää hajurakoa muihin näköjään :D
Kotimatkalla meillä oli oikein rauhallisia koiria takakontissa, kuten ihmisiä autossa. Jutteli piristyi pysähdyttämme ABC:lle syömään. Oikein mukava reissu, kiitos matkaseuralle vielä ja kaikille paikalla olleille. Teidän kanssanne aika kuluu niin hyvin. Ja aina on mukava päästä tutustumaan uusiin ja vanhoihin paremmin.
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Loma 15.7.-20.7.
sitten ja elämä on helpottunut kummasti, joka myös samalla mahdollisti tämän reissun. Ajomatka meni hyvin ja olimme puolen yön aikaan perillä.
16.7. Päivä meni mummolassa, koirat vapaana juosten, matonpesua seuratessa ja huomiosta nauttien. Delia viihtyi mielellään häkissä ajat jolloin pihalla en niitä ollut vahtimassa, mutta Hyrrä olisi aina siellä missä tapahtuu. Kaikki kolme koiraa juoksivat pääasiassa kuitenkin irti pitkin kavihuoneita ja mansikkamaata.
17.7. Vietimme taas osan päivää mummolassa mansikkamaalla. Hyrrä oli oikein innokas aparu poimintaan ja oppi syömään mansikoita suoraan puskasta. Iltapäivän kunniaksi koirat pääsivät lasten kanssa uimaan, oi että millaisia vesipetoja meillä onkaan. Perus mummolapäivä!
Illasta olin sopinut tapaamisen Melissan ja koirien kanssa. Hyrrä on hidas syttymään uuista koirakavereista eikä se nytkään meinannut millään suostua leikkimään australianpaimenkoira Vekin kanssa. Samalla reissulla Hyrrä tapasi ensimmäistä kertaa asian mistä ei meinannus päästä yli, mustan ison labradorinnoutajan. Huusi kuin syötävä ja juoksi karkuun innokasta kaveria. Otimme etäisyyttä ja pikku hiljaa lähemmäksi. Jonkun ajan kuluttua rauhoittui pikkaisen ja kävi maate jalkoihin mutta aina labbiksen tullessa lähelle oli valmiina huutamaan/ juoksemaan karkuun. Pääasia että asiasta päästiin yli. nyt pitäisi vaan päästä tapaamaan isoja mustia koiria jotta huomaisi jäikö tilanteesta kaivelemaan jokin.
18.7.-19.7. Starttasi loman alkuperäinen syy, suuntana kiihtelysvaara ja Hyrrän siskon mökki josta jatkettiin samaa matkaa suuntana kiteen paimennusklinikka ja kisat. Ja ennenkaikkea Hyrrän sukulaisten tapaaminen. Paikalla oli sen emä ja isä, molempien kasvattajat, Hyrrän kasvattaja ja pari sen sisartusta. Paljon uusia kasvoja, hienoja koiria ja uusia paimennettaviua eläimiä miulle. Hyrrän kasvattaja oli sekä kilinikalla että kisaamassa kuten myös Hyrrän isä omistajineen. Klinikkaa piti ja oli tuomaroisassa Hyrrän emän Rion kasvattaja Marti ja isän kasvattaja oli myöskin paikanpäällä kilinikalla ja kisoissa. Sen tarkemmin en klinikasta kirjoittele, kun oltiin vain katsomassa.
Yötä oltiin Hyrrän siskosn Islan omitajan mökillä ja voi sitä kakaroiden vauhtie ja menoa.
Lauantai meni seuratessa kisoja ja takaisin päin ajellessa.
Lauantai ilta oltiinkin toisella mökillä uiden ja saunoen sekä syöden hyvin. Koirat saivat nauttia vielä maaseudusta ja irtiolosta.
Kiteen reissun ajan Delia vietti lisää mummola päiviä Fifin kanssa.
20.7. Oli aika lähteä ajelemaan takaisin helsinkiin. Matka meni hyvin, vaikka ulkona olikin todella kuuma. Onneksi on ilmastointi! Kotona oli kolme oikein väsynyttä reissaajaa.
Lisää tälläisiä koiralomia kiitos!
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
"Hei, mitä teet illalla?" "Meillä on reenit :D"
Ilmaisusta: olin päättänyt jo että haluan Hyrrästä rullakoiran, mutta nyt en tiedä sittenkään. Jotekin koen haukkuvan helpompana, mutta miulla on jo yksi haukkuva. Jos blogia lukee hakuihmisiä niin millainen ilmaisu teillä on ja miksi? :)
17.6. Oli vuorossa Delian rally-reenit. Päällimmäisenä mielikuvana on sunnuntaikävely, jotenkin Delian paukut oli lopussa. Tästä opimme sen että kävellessä reeneihin älä anna koirien rallatella keskenään, koska tätä ongelmaa ei ole ollut jos olemme autolla saapuneet reeneihin. Tehtiin alla olevaa rataa (mutt eikös kymppi kohdassa ollut joku muu liike, hmm?) ja lisäksi toista pienempää radanpätkää.
Radalta poimittuja, vauhti oli paljon hitaampaa kuin yleensä --> hitaasti kohdassa vauhti ei hirveästi muuttunut.
Muista kerroista poiketen hihnan lukko nousi useamman kerran, kouluttajan kanssa jutellessa ajattelimme sen johtuvan hieman huonommasta koiran moptivaatiosta --> muista löysätä hihnaa.
Koiran tullessa jätä sille tilaa, Dee nimittäin törmäsi kylttiin neloskohdassa.
Muuten kuulemma ihan hyvännäköistä suorittamista, tarkkuutta vaan käännöksiin, osa niistä meinaa hieman levitä.
Kaikin puolin oikein muakavat reenit taas kerran.
Tänään 18.6. oli vuorossa Delian agility joissa ohjelmassa SM-kisojen medien finaalirata.Delian kanssa teimme esteitä 12-19, koska kepit ovat edelleen vaiheessa ja kontakteja teemme erikseen myöskin.
Alku meni kuulemma hyvin, 13 esteeltä kuulemma pidin hyvin koiran hallussa ja ohjasin loppuun asti putkelle. Pari ekaa kertaa juoksin 15-17 esteiden vasemmalta puolelta joka huomattiin toimimattomaksi. Uusi yritys putkelta 14, koiran edellä juosten ja sitten esteellä 18 liian paha jäätyminen ja koira ohi. Kertran saatiin sen verran onnistunut suoritus muuten mutta Dee hyppäsi esteen 18 väärään suuntaan, kuitenkin tähän oltiin tyytyväisiä.
Erikseen kontakteja, vain ohjaus ja alastulo käsky, tassut maahan ja palkka. Tätä teimme sekä A:lla että puomilla, eiköhän myö vielä joskus päästä tekemään kokonaisia suorituksia. Hyvä mieli jäi näistäkin reeneistä.
Tämän viikon seuraavat reenit ovat vasta sunnuntaina, sitä ennen on tarkoitus moikata mahdollisesti pentututtavaa ja viettää juhannusta kaveripariskunnan luona. Koirat pääsevät temmeltämään heidän takapihalleen päiväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)