Eli TAVOITTEET vuodelle 2013 olivat:
- Luustokuvat
Luustokuvat selän, lonkkien, polvien ja kyynärten osalta toteutettiin keväällä, hyvin tuloksin.
- ALO:n liikkeet
Ai mitkä liikkeet? :D Ei ihan onnistunut, tai oikeastaan ollenkaan.. Jospa ensi vuonna?
- Agilityn alkeet
Tämä sentään toteutettiin ja uskon että etenimme enemmän kuin alkeet :).
- Motivaation kasvattamiseksi, ryhmään reenaamaan pääsy
Kesä reenattiin ryhmässä agilitya ja tottista. Syksyllä jatkettiin ainoastaan tottista. Hakua reenattu kesän lopusta tähän päivään asti samalla porukalla.
- Irtipysymisen vahvistaminen
Tämäkin toteutui, uskallan pitää Deliaa paljon paremmin irti monessakin paikassa.
- Parit mätsäröinnit
Käytiin myö kai kaksi kertaa kehäilemässä? Ei tuloksissa kehumista, mutta käytiin kuitenkin.
- Uuden lajin kokeileminen (jälki, haku, paimennus..?)
Jälkeä kokeilimme muutaman kerran, haku kuuluu nykyisin vakio lajiksemme jota reenaamme säännöllisesti. Paimentamassa kävimme pari kertaa, mukavaa hommaa mutta ei kuitenkaan sellainen laji jota viikkottain reenaisimme.
OIllaan myö jonkun verran edistytty ja kokeiltu uutta, muutenkin vuoteen tyytyväinen. Mutta nyt jo vuoden vaihduttua pitäisi varmaankin katsella tulevaan. Tälle vuodelle raapustelin tavoitteita jo aikaisemmin syksyllä koulussa ja tälläisiin päädyin:
- BH-koe hyväksytysti
- Agilityn kisaaminen, ajattelin möllejä mutta eihän sitä koskaan tiedä jos kepit saamme kuntoon :D
- Haun ilmaisu
- Jos nyt ne tokon ALO:n liikkeet?
- Näyttely H isolla ehkällä!
- Sterilointi
- Silmien tutkiminen
Muutama kaukainen tavoite, mutta onneksi on myös tavoitteita mitkä ovat ihan mahdollisia meille :) Nyt jäämme innolla katsomaan mitä vuosi tuo tullessaan.
Onnea ja menestystäå vuoteen 2014 kaikille!
Näyttely-H maailmanvoittajasta. ;D <3
VastaaPoistaVoi olla :D koska handlerikin jo löytyy ;)
Poista