..Sekä agilityn, että blogin suhteen.
Tällä viikolla olemme käyneet kahdesti reenaamassa agilitya. Kerran yksin, josta video alla. Kerran Oonan ja mudi Oran kanssa, jolloin Oona neuvoi meitä. Kiitos paljon vinkeistä, aina on mukava saada joku mukaan, joka tietää lajista kymmeniä kertoja enemmän kuin itse. :)
Agility on mennyt siinä suhteessa eteenpäin, että Deen vauhti ei vähene heti alkuun, haki pimeän putki kulman ja se huutaa radalla välillä. :D
Muutenkin meille kuuluu oikein hyvää, aika on mennyt kuin siivillä. Elämäämme on kuulunut muuttoa, lenkkeilyä, reissailua Joensuuhun, siellä Sammeli-lapinkoiran tapaamista, Kuopion reissu göötti-poika Lupun ja hänen omistajansa luokse, sekä vanhojen kotikulmien tuttujen tapaamista siellä päin, lenkkeilyä uusissa maisemissa, Fifi-vanhus oli viihdyttämässä meitä ja reenailua haun ja tottiksen osalta.
Hakua olemme reenanneet pääasiassa joka lauantai, Delia on lajissa kehittynyt huimasti aikaan nähden. Ilmaisun opettaminen olisi talven tavoitteena. Pääasiassa olemme tehneet kahta maalimiestä liikkuvana, koska muutaman kerran päätti hakea kaikki kerralla. Kahdella liikkuvalla ei tule ainakaan sitä virhettä. Hyvin lähtee vauhdilla ja suoraan.
Tottista olemme reenaileet samalla porukalla kuin hakuakin, sekä hallissa että ulkona. Eteenlähetykset on ollut nyt reenissä, sekä todella pitkä BH:n paikalla makaaminen toisen tehdessä. Lisäksi meidän ikuinen reenauksen aihe: seuraaminen. Siinä vain on joku, mikä ei meillä suju.
Tottista olemme reenaileet samalla porukalla kuin hakuakin, sekä hallissa että ulkona. Eteenlähetykset on ollut nyt reenissä, sekä todella pitkä BH:n paikalla makaaminen toisen tehdessä. Lisäksi meidän ikuinen reenauksen aihe: seuraaminen. Siinä vain on joku, mikä ei meillä suju.
Tästä mennään vain eteenpäin, ja ehkä miunkin syysväsymys-masennus menisi ohi, viimeistään sitten kun lunta tulee maahan. Inhoan märkää ja pimeää.. Mutta eiköhän myö taas paranneta tapamme reenauksen suhteen, kerta reenioikeus on maksetukin. Sekä sen kautta blogin kirjoittaminenkin.
2v 2kk
Vauhti-Delia! Se on söötti. <3 Voisitte vielä treenata kaikki esteet loppuun kuntoon. ;D Ja mennään jatkossakin treenailemaan, ilmota vaan millon oot menossa tai voisit mennä!
VastaaPoistaNiinhän ne pitäs reenata :") pitäisi vaan päästä useammin, esim. Keppejen takia.. :D Mie ilmoittelen!
PoistaOoh! Hienot agilityläiset!
VastaaPoistaKiitooss :)
PoistaAika mainion näköstä menoa! :)
VastaaPoista