Kesän ensimmäiset ohjatut agireenit olivat 12.5.
Ensimmäisenä tehtiin mustalla numeoituja esteitä, ensimmäinen kynnyksemme oli jo kohdassa neljä. Delian mielestä rengas on kierrettävä este ja ei edes houkuttelemalla meinannut läpi tulla. Putki veti puoleensa ja sinne useastikin juostiin. Renkaasta päästyämme, tuli vastaan seuraava vaikeus Delian korvaan tuli jotakin. Neiti ravisteli päätänsä juostessaankin, mitä muuta voi odottaa kuin tasapainon heittelyä? Rata saatiin loppuun, kontaktit A:lta haki hyvin ja loppu olikin helppo juttu.
Punaisella merkittyä rataa ei päästy kuin esteelle numero 5. Alussa ei ongemaa, kolmos esteen kiertokin oli kohtalainen. Delia jostain kumman syystä päätti kiertää koko esteen iloisesti lällätellen. Rengas paremmin kuin edellisellä kierroksella. Keskittyminen herpaantui korvan takia, juostiin turhautumis ralleja, rapsuteltiin korvaa, heiluteltiin päätä jne. Ryhmän vetäjän kanssa yhteisymmärryksessä päätettiin jättää reenit meidän osalta siihen ja jatkaa seuaavalla kerralla sitten.
Järkytyksen aihe reeneissä minulle oli Delian esteen alitus, neiti ei ikinä, kuuna päivänä ole vielä alittanut estettä. Nyt sekin päivä on nähty. Lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen hyppyjen suhteen.
--
Eläinlääkärissä käyty korvan takia, ja korvakäytäväsä oli tärykalvoa ärsyttämässä kaksi todella pitkää irtokarvaa, jotka on nytten poistettu. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti