keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Agiliitoa

On näköjään jäänyt kirjoittamatta agista vaikka piti. Mutta viime kerta meni niin persiilleen, vaikka ohjaajalta kehuja saatiinkin, etten edes viitsi kirjoittaa. Koiraa kiinnosti tekonurmi enemmän kuin edes nakki, ohjaajasta puhumattakaan. Lisäksi muita piti haukkua, yrittää syöksyä leikkimään ja häiritä kaikin mahdollisten tavoin. Toivon oikeasti että perseily johtuu vain mahdollisesti alkavista juoksuista..

Edellisviikonloppuna sen sijaan oli mahtavat reenit. Dee teki innolla, jaksoi keskittyä koko ajan ja nautti selvästi. Puomia harjoiteltiin sen verran että koira koskee -> makupala, koira nostaa etutassut puomille -> makupala. ja sitten nostettiin koira alastulon kohdalle ja sai itse laskeutua, pysäytettiin että etutassut maassa ja takatassut puomilla ja siinä paljon makupaloja.  Lisäksi tunnilla kokeiltiin että oli hppy ja putki, Dee rakastaa putkea ja tiedettiin että se kyllä menee sinne vaikka itse en juoksisikaan sinne asti, eli koira hypyn taakse itse hypyn ja putken väliin, kutsu hyppyyn ja siitä ohjaus putkeen. Esteet olivat suorassa linjassa ja oi että miulla oli pätevä likka kun onnistui. Muutama onnistunut suoritus ja välissä kunnon palkkaus. Ihanaa kun toi ei nykysin lähde lelu suussa rälläämään ympäri kenttää, mitä pentuna teki vaan vaikka lelun heittäisi palkaksi käy hakemassa sen ja tuo sen takaisin minulle. En voisi olla tyytyväisempi tähän agility kertaan, ja vaikka seuraavan kerran perseilikin niin ehkä tuosta tulee vielä pätevä!

Asia mikä ketuttaa on, että kotimittauksella Dee on juuri sentillä yli medin, eli TODELLA pieni maksi. Pitää toivoa että virallisella mittauksella jäisi mediksi, vaikka voihan se olla ettei koskaan olla kisa valmiita tai edes uskalleta kokeilla kisata ohjaajan jännityksen vuoksi. Sen näkee sitten joskus (:.

Lopuksi iso kiitos Oona Mäelle, joka ystävällisesti teki meille ihanan bannerin! Oonan blogiin pääset tästä.

3 kommenttia:

  1. Höh, miksei Kiela oo aikuistuessaa lopettanu tota lelu suussa rälläämistä?!? :'DD Tykkääks Dee muuten miten vetoleikeistä? :)

    Ja höh, kotimittaukset on kotimittauksia! Kyllä te ny kisavalmiita ootte alta aikayksikön, Delia on nii viksu tyttö! 8)

    (miks tää kommentti kuulostaa näin viisaalta..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deliakin rällää joskus todella innostuessaan, mutta yllätyin ihan että hallilla ei tehnyt sitä :D Kerran yritti lähteä eri suuntaan mutta riitti pelkästään painokkaasti nimen sanominen kääntymiseen takaisin luokse :D

      Vetoleikit on mahtavia, niillä pääasiassa palkataankin, ns. riepulelut ja pehmot on muutenkin ihan lemppareita. Taistelutahtoa löytyy paljonkin, mutta osaa lopettaa käskystä ja mennä pois jos tilanne menee yli :)

      Toivottavasti ollaan, katsoo jos sinne espanjaan kouluun pääsen niin miten reenaamisen käy 9kk ajaksi :// Mutta eihän Dee senkään jälkeen ole liian vanha :D

      Poista
  2. Haaste! :)

    http://kodacolhu.blogspot.fi/2013/02/haaste.html

    VastaaPoista