perjantai 27. tammikuuta 2012

Kotikoti viikonloppu!

Aikaa on taas kulunut, mutta mitään uutta meille ei oikeastaan edes kuulu. :D
Viime viikonloppuna olimme Delian kanssa porukoillani käymässä, auto kyydillä päästiin niin päätettiin lähteä käymään. Ja edelleen Delia on aivan mahtava matkustaja, makaa rauhallisesti paikoillaan, välillä saattaa ikkunasta katsoa, mutta sitten jatketaankin unia. Viikonloppu meni nopeasti, Fifi vaan ei oikein ilahtunut jälleen näkemisestä ja ensimmäiseksi mentyämme sisään ja Delian juostessa Fifin luokse, päätti neiti näyttää hammasrivistöään. Muuten koirien välit olivat kuin ennenkin, toettyyn pisteeseen asti Fifi jaksoi toisen leikkejä ja kiinni roikkumista, mutta sitten kun hermot meni sen huomasi muutkin. Deliaa sitten kiellettiin Fifin koko aikaisesta härkkimisestä, käskystä onneksi sitten uskoi että rauhaan on jätettävä toinen välillä.
 Sunnuntaina käytiin joensuun petsie porukalla lenkkeilemässä Noljakassa aavarannalla, olemme voineet olla näky peuhaavien koiriemme kanssa. Menossa mukana oli: Hupsis-lapinkoira, Pinna-bortsu, Tilla-sekarotuinen & Rintti-belggari, Brandy-auspai & Jussi-Harjis sekä Netta-sheltti omistajineen. Vauhtia riitti, Delia olisi halunnut kovasti leikkiä Netan kanssa, mutta toinen ei oikein innostunut leikkiyrityksistä. Toinen ihastuksen kohde oli Jussi, miten Delia osaakin valita koirat jotka eivät halua leikkiä sen kanssa? :D Ehkä isompien koirien leikit oli vielä turhan rajuja, ehkä sitten isompana. Mukaan olisi ollut kovasti menossa, mutta siinä vaiheessa kun toiset kääntyivät tulemaan kohti juostiin karkuun ja kovaa! Mutta kiitos kaikille mukavasta lenkistä, ja toivottavasti lenkkeillään toistekin! 
Maanantaina palasimme Kuopioon ja täällä olemme vain olleet. Vähän reenailtua perusasioita kotosalla, kuten perusasentoa. Lenkkeilty toki olemme, irti pääasiassa ja taisimme kerran tällä viikolla käydä koirapuistossa? Miksi mie en muista! 
Sunnuntaina olisi kuopiossa Lappalaiskoirien (sekä muutaman muun rodun) jalostuspäivät, jonne on tarkoitus mennä kuvailemaan. Jos ilma sallii (eli toisin sanoen en jäädy itse) niin Delia lähtee mukaan turistiksi, mutta sen näkee sitten vasta sunnuntaina!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Kuvasaastetta!

Kuvia tän päivän lenkiltä, tai itseasiassa käytiin vaan lelua heittelemässä oman huonon oloni takia (kuumetta varmaankin), sen takia myöskin opitut asiat siirtyvät myöhemmälle. En jaksa paneutua niihin nytten.
Onneksi Delia ei hypi seinille vaikkei muuta ollakkaan tänään tehty kuin käyty vähän pihalla, muuten ollaan vain oltu kotosalla melkein pimesässä huoneessa..









perjantai 13. tammikuuta 2012

Hiljaiseloa..

.. ollut pitkän aikaa.
Jouluaatto meni hyvin, olimme mummolassani. Paikalla oli kolme koiraa sisällä ja yksi häkissä. Olisin odottanut että Delia pelkää pukkia ja sitä kun talossa pyörii noin. 15 ihmistä, joista nuorimmat on pari vuotiaita, mutta mitä miun pikkuinen rupesi nukkumaan keskelle olohuoneen lattiaa joulupukin tultua. :D Kaikki katsoimme että mitä ihmettä, Fifi puolestaan murisi ja haukkui pukille koko sen vierailun ajan, niinkuin joka joulu tähän asti. Vaikka pukkina oli Fifin "kasvattajan" mies, eli enoni ja näyttäytyi Fifille ilman partaa ja antoi nuuskia, mutta ei toiminut. Lahjaksi koirat saivat isot luut kokoonsa nähden. Aattona Delia myös pysyi hyvin irti mummoni pihassa, ja viihtyi siellä yksinkin.


Joulusta uuteenvuoteen ei tehty muuta kuin lenkkeiltiin metsäisissä maastoissa ja nautimme porukoillani olosta.


Uudenvuoden jälkeen lähdin töihin ja koirat jäivät porukoilleni hoitoon. Heillä meni viikko oikein mukavasti, mutta vanhemmileni tuli vasten kasvoja miten paljon Delia vaatii toimintaa ettei hypi seinille. Olivat tottuneet Fifiin joka vähemmälle aktiviteetille jäädessään käpertyy tyytyväisenä sohvan nurkkaan nukkumaan. :D


Tullessani työreissulta, palasin kuopioon mutta mukanani vain yksi koira Delia. Olimme sopineet porukoideni kanssa että Fifi jää joksikin aikaa heille, jotta voin rauhassa paneutua Delian koulutukseen ja opettaa sen myös olemaan yksin ilman Fifiä.


Eli olemme nyt eläneet yhden koiran arkea, paljon liikkuen. Olemme käyneet pari kertaa koirapuistossa, jossa Delia on uskaltautunut leikkimään jopa isojenkin koirien kanssa. Ja muutenkin on ollut todella reipas, välillä juostaan penkin alle turvaan mutta sitte palataan juoksemaan muiden perään. Ja voie ttä tuossa neidissä on vauhtia. Todella kiva on kuulla kommentteja muilta puistolaisista miten kettereä ja nopea pentu on, kun tuossa iässä monet vielä törmäilevät. Ja siitä kun tää ei pelkää, ei päästä kepistään irti vaikka siihen isompikin koira tulisi (parhaillaan monta kertaa isompi kuin Delia). Muutama huonompikin kokemus on puistosta tullut, kun on törmännyt isompien koirien kanssa, mutta säikähdyksellä on selvitty ja jatkettu hetken päästä leikkejä. :)


Taidetaan taas lähteä puistolle, ja yritän tulla joku päivä päivittämään opittuja asioitamme.!
Kuvituksena joulusta tähän päivään napsittuja sekalaisia kuvia.